Työhyvinvointiin satsaus pidentää työuria
Hallituksen kehysriihen ratkaisut osoittavat tahtoa tehdä haastavassa taloudellisessa tilanteessa kestäviä arvovalintoja. Suuri tahdonilmaus on veropolitiikan suunta. Me Demarinaiset haluamme heidän, joilla on taloudellista vaurautta, kantavan oman kortensa kekoon hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpidossa. Siihen paras keino on verotus. Saimme solidaarisuusveron, jonka SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen lanseerasi ansiokkaasti jo ennen kehysriihtä. Nyt yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevat maksavat solidaarisuusveroa, samoin saimme korotuksen suurille perinnöille. Tämä on poliittisen tahdon linjaus, jolla rakennetaan tulevaisuuden kestävyyttä.
Kehysriihen ratkaisut ovat ennen kaikkea sosiaalisesti oikeudenmukaisia. Meille tärkeät asiat ovat mukana päätöksissä. Eläkeikää ei korotettu keinotekoisesti. Saimme työelämälle kaivattuja sopimisen elementtejä ja työhyvinvointia huomioivia toimenpiteitä. Pidimme kiinni myös nuorisotyöllisyyden parantamisesta ja kehysriihi osoittaa lisää rahaa nuorten yhteiskuntatakuulle. Ainoa meitä harmittava kompromissi oli alv-veron prosentin korotus ja tärkeää onkin, että samaan aikaan huolehditaan sosiaaliturvan indeksikorotuksista. Eli pidämme huolta heikoimmista. Niukkuuden jakamisen aikana hallitus on onnistunut kokoamaan niitä keinoja, joilla voimme pysäyttää valtion velkaantumisen, mutta kuitenkin kantaa myös heikompiosaisia.
Demarinaisten piirikokous käsitteli työelämässä tapahtuvaa kiusaamista. Tässä ajassa ovat yhä enemmän vallalla yksilökeskeisyys ja kilpailuhenkisyys. Tämä ei ruoki yhteisöllisyyttä tai yhdessä taakan kantamisen halua. Päinvastoin – se jättää jokaisen selviytymään yksin. Yhä useampi kokee työyhteisössään kiusaamista. Vaadimme työnantajilta vahvempaa otetta työssä jaksamisen tukemiseen ja työhyvinvoinnista huolehtimiseen. Demarinaisten mielestä kiusaamiselle on asetettava nollatoleranssi aina varhaiskasvatuksesta työelämään. Me välitämme.
Keski-Suomen Demarinaiset ry,
piirikokous Jämsässä 15.4.2012
Demarinaiset kannattaa Tuula Peltosta SDP:n johtoon
Sosialidemokraattisten Naisten kannanotto 3.4.2012
Sosialidemokraattiset Naiset kannattaa puheenjohtajansa, kansanedustaja Tuula Peltosen valintaa SDP:n uudeksi varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa.
Tuula Peltonen valittiin Demarinaisten puheenjohtajaksi 2011. Hän on toisen kauden kansanedustaja ja toimii mm. Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja Keski-Suomen Demarinaisten puheenjohtajana. Peltonen on ehdolla Euroopan sosialidemokraattisen puolueen naisverkoston (PES Women) varapuheenjohtajaksi.
Tuula Peltosella on arkipäivän kokemusta järjestötyön toteuttamisesta vapaaehtoisvoimin laajalla toimintakentällä. Hänellä on sydämen sivistystä huomioida kaikkein hiljaisimmatkin ja antaa arvostusta jokaisen osuudesta puoluetyössä.
Sosialidemokraattisten Naisten johdossa on ollut kautta sen 111-vuotisen historian erinomaisia puheenjohtajia. He kaikki ovat myös olleet puolueen vaikutusvaltaisia luottonaisia kuten Miina Sillanpää, Vappu Taipale, Liisa Jaakonsaari, Tarja Filatov ja Maria Guzenina-Richardson.
Naisliitto tukee SDP:n työtä tasa-arvon puolesta. Kannustammekin naisia asettumaan ehdolle puoluehallitukseen ja puoluejohdon tehtäviin. Tasa-arvolla vahvistamme Jutta Urpilaisen viitoittamaa tietä.
Demarinaisten hallitus
3.4.2012
Lisätietoja:
Merja-Hannele Vuohelainen
toiminnanjohtaja
Saariniemenkatu 6
00530 Helsinki
+358 40 746 4070
merja.vuohelainen(at)sdp.fi
Suvaitsemattomuuden esiinmarssi
Tämä vaalivuosi ja kulunut kesä ovat olleet poliittisen äärioikeiston, suvaitsemattomuuden ja nurkkakuntaisuuden nousun aikaa. Itsekin eduskuntavaalikampanjan läpikäyneenä olen päässyt läheltä seuraamaan, millaisia ihmisiä perussuomalaisten vaalimenestys on nostanut valtakuntamme päättäjien joukkoon. Kaikista räikein suvaitsemattomuuden teko ja hyökkäys suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden arvoja vastaan olivat heinäkuiset Norjan terrori-iskut. Aivan kohtuuttoman pahalta tuntuu hyökkäys Utöyan saarelle työväenpuolueen nuorisoleirille.
Norjan terrori-iskut ovat osa jo pidemmän aikaa jatkunutta, laajempaa eurooppalaisen äärioikeiston nousua. Toki tämä nousu on hyvin pitkälti tapahtunut demokraattisin vaalein. Norjan terroriteot edustavat suoran toiminnan äärimmäisen aggressiivista laitaa. Huolestuttavinta tässä koko ilmiössä mielestäni on, että nämä suvaitsemattomat, äärioikeistolaiset ja fundamentalistisen uskonnolliset tahot pyrkivät nostamaan itsensä tasavertaisina maailmankatsomuksina perusteltujen maailmankatsomusten rinnalle. Kummallisinta puolestaan on, että nämä tahot ovat äärimmäisen suvaitsemattomia myös toisia samankaltaisia maailmankatsomuksia kohtaan. Aatteet ja maailmankatsomukset asettuvat nähdäkseni hevosenkengän muotoiselle akselille. Ääripäissä voivat olla esimerkiksi äärioikeistolainen nationalismi ja fundamentalistinen kristinusko ja islamilainen yhteiskuntakäsitys ja fundamentalistinen islaminusko. Näennäisesti nämä ovat toisistaan kaukana, toisilleen vastakkaisia näkemyksiä, ja tällä Norjan terrori-iskujen tekijäkin on tekojaan perustellut. Mutta todellisuudessa ne ovat itse asiassa paljon lähempänä toisiaan, kuin maltillisia aatteita ja maailmankatsomuksia. Ääripäät ovat sokeita tälle todellisuudelle.
Norjan terrori-iskujen jälkeen olen monien tovereiden tapaan joutunut pysähtymään sen ajatuksen ääreen, että maailmankatsomustani vastaan on tehty vakava väkivallanteko. Voimaa tämän kaiken keskellä saamme kuitenkin siitä, että meidän maailmankatsomuksellamme – toisin kuin Norjan terroristilla, eurooppalaisella äärioikeistolla tai uskonnollisilla fundamentalisteilla – on kestävä arvopohja. Me rakennamme parempaa maailmaa kestävälle perustalle. Me rakennamme maailmaa, jossa jokaisella on hyvä olla. Nämä suvaitsemattomat tahot pyrkivät rakentamaan maailmaa, jossa heillä ja täsmälleen samaan viiteryhmään kuuluvilla olisi hyvä olla. Tämä on mahdoton tavoite, eikä sellaisessa maailmassa olisi lopulta edes heillä hyvä olla. Lukemattomat yhteiskuntatieteelliset tutkimukset ovat kerta toisensa jälkeen todistaneet, että tasa-arvoinen, suvaitsevainen ja oikeudenmukainen yhteiskunta tuottaa eniten vakautta ja onnellisuutta kaikille jäsenilleen. Nämä arvot perustuvat sivistykseen, älyllisyyteen ja inhimillisyyteen. Siksi niiden yli ei kukaan voi kävellä.
Voimia toverit ja aatteellista syksyä!
Tämä teksti on julkaistu 22. elokuuta SONKin nettisivuilla liittohallituksen yhteisessä blogissa
1 kommentti



